Nyt alkaa jo "vähä" tymppii.
Raskausviikko 41 on alkamassa, eikä Sintti oo tehny mitään merkkejä siitä että ois tulossa ulos lähipäivinä. Mitä ihmettä? Tosin on mulla nyt tää viikko ollu selkä aika kipeä. Siis lähinnä yläselkää pitää naksauttaa päivittäin ja alaselkää sattuu heti, jos on vähänki väärä asento. Sohvalla ku koitan makoilla oikealla kyljellä alkaa aika pian sattuu ja on pakko kallistua vähä enemmän vasemmalle kyljelle. Mutta, onks sillä oikeesti niin ihanaa tuol sisällä? Mä vaan syön ja oon ja odotan, niin toisella ei oo kiirettä ulos. Tosin, helpompaa sillä on siellä vissii. Tääl on kylmä ja julma maailma odottamassa ja täysin pimahtanut äiti.
Mä oon jutellu muitten mammojen kans joilla on kans toi laskettu aika tammikuussa. Tosi mielenkiintoista jutella ja vertailla kokemuksia ja tuntemuksia (ja tunteita). Kaikilla näköjää vähä samoja ajatuksia ku mulla. Ja pelkoja. En ole eka nainen joka yksin odottaa esikoistaan ja pelkää rikkovansa lasta heti kättelyssä tms. Tai että murehtii miten muuten pärjää yksin sen kaa 24/7. Tosin, oon aina "tienny" että musta tulee yh niin sinänsä ei pelota, on vaan vähä epätietoinen olo kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Onhan kyllä mun oma äiti kasvattanu mut käytännössä yksin, ja aika hyvin on pärjännyki. Oon mä sentään suht normaali. Ehkä. No ei, äiti on pärjänny niin minäki. Ja äiti on aina auttamassa. Kuten muutama läheinen ystäväki (aineki niin ovat sanoneet).
Ja onhan Sintillä isäkin. Vaikka välillä vähä sitäkin saa kyseenalaistaa. En tiedä onko se edes ostanu sitä pehmustetta tohon hoitopöytään sielt prismasta, mitä pyysin. Eipä se oo muuta ku puolet rattaista maksanu, vaikka sillo alussa puhu että yhdessä hankitaan ja hän auttaa kyllä kaikessa. Ei oo edes yhtä kertaa kysyny mitä vauva vielä tarvii. Tiedän että sillä on omat murheet yms, mutta miks lupailee jos ei pysty pitää? Tai miks ei puhu ja kerro että "Hei, mulla ei ole varaa enempää.." tai jotain. Mun on pitäny ite tehä ja hankkia kaikki. Mutta..ihan sama nyt enää. Enpä ole puhunu sen kaa tosta ku en jaksa alkaa vääntää sen kaa mistää. Mun hermoilla saan vaa tappelu aikaa ja se ei oo kivaa kellekään. Huoh!
Kun oon tuolla lukenu ja seurannu muitten mammojen kertomuksia siitä miten on synnytys alkanu tai merkkejä siitä on tullut, alan miettii itteeni ja omia ns oireita. Tosi moni on puhunu siitä limatulpasta. "Jee! Limatulppa bongattu aamulla ku kävin vessassa!!" Ja pari päivää myöhemmin ne on sairaalassa ollu ponnistamassa muksuu maailmaan. Tosi monilla on menny noin. No mites minä? Ei sitten mitään tietoa mistää tulpasta! Moni kuvailee että se on sellanen vähä niiku skumppapullonkorkkia muistuttava tulppa. Hieman ehkä verinen ja limanen yms ja että sen kyllä huomaa jos se ulos tulee. Tosin se voi myös tulla pikkuhiljaa limana joka muistuttaa runsasta valkovuotoa tj. Mutta..eipä mulla pahemmin mitää oo ollu. Turhauttavaa! Mutta äiti sano, ettei sekää mitää sellasta huomannu ku mua odotti. Äitillä synnytys alko vissii ihan supistuksilla ja 12h myöhemmin mä olin maailmassa. Ah, ihana minä.
Ja noista supistuksista sen verran että enpä voi vieläkään varmaksi sanoa että tunnistan sellaisen jos/kun sellainen tulee. Voitteko uskoo että suoraan sanoen vituttaa! Oon tällä viikolla maanantaista torstaihin ollu joka päivä jossain, monta tuntia liikkeessä ja kävelly yms, mutta ei mitää! Ainakaa mitää, mikä ois herättäny huomiota. Kyllähän tuol muksu on mua mukiloinu joo, mutta sitä se on aina tehny. Uuuh, iihana<3 Eilen (perjantaina) olin sit koko päivän kotona ja siivosin. Pesin eteisen lattian nelinkontin pesusienen kanssa, eikä mitään. Maha se vaa otti vastaan ja polviin sattu. Sama ku olkkariin tulin ja vaihdoin sohvan paikkaa ja imuroin ja täälki pesin lattiaa, niin väsymyshän siinä tuli, mutta ei yhden yhtäkää supistusta. Mä YKSIN nostelin ja siirtelin huonekaluja, mutta ei siltikää? Meinaako tuo tulla IKINÄ ulos?!
Noh, nyt on siivoukset vissii tehty ja toivo menetetty. Pelkään pahoin että tää tulee vaan avustuksella ulos. En vaan halua että leikkaamaan joudutaan. Maanantaina ois neuvola (taas) ja sit keskiviikkona saan jo vissii soittaa Kättärille ja varata ajan yliaikaisuuskontrolliin jos Sintti siis on viel masussa. Että ehkä saan perjantaina jo tietää minkä kokonen tää on ja millä tavalla hän ulos tulee. Jännä nähä. Th:n mukaan kyseessä on ihan normaalinkokoinen vauva, mitä hän nyt käsikopelon perusteella voi sanoa. Ainaki vauvalla on voimia! Aika häröä kun tuntee miten kylkiluut liikkuu Sintin työntäessään peppuaan masussa. Hurjaa miten onki niin paljon habaa jo. Mutta, äitiinsä tulee; sitkeä sissi. Saa nähä mimmosta se arki sit on ku ollaa tutustuttu toisiimme vähä paremmin täällä ulkoisessa maailmassa. En malta odottaa!
Eikä mua kyl se synnytys pelota vieläkää. Yks juttu kyl on. En halua että kakka tulee ponnistaessa. Se pelottaa kyllä. Mut kyl siellä saa sen jonkun pistoksen persiisee että kakalla käydää ennen ku aletaa ponnistaa tj. Ja mitä noihin kivunlievityksiin tulee, niin kokeilen kyllä ilman epiduraalia. Tiedän että tulee tekee niin helevetin kipeetä, mutta kokeilen jos ilokaasulla pärjäis. Pelottaa meinaan se epiduraalin ottaminenki melkein enemmän ku ite synnytys. Oo siinä sikiöasennossa ihan paikallaan ku supistaa ja sattuu..joo niin varmaa!
Eipä kai tässä taas muuta. Jos sitä kokeilis kohta nukkumaanmenoa. Ahdistaa ja valmiiks ku tietää että herää joka kerta ku kylkee kääntää ja selällään ei voi nukkua ja mahallaan vielä vähemmän. Päikkäreitä pysyy aina välilä ottamaan, mutta aina sekää ei onnistu. Herään vähä väliä. Mutta ehkä se on sitä henkistä valmistautumista tulevia yöherätyksiä varten, niin ne neuvolassa aineki uskoo. Tiedä häntä.
Vois ottaa viel pienen palan tota itsetehtyä mutakakkua ja suunnata viltin alle Sintin kans sohvalle pötköttää..
Uneja!
Johanna ja Sintti Pirpana <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti