Mulla on niin paljon mistä haluisin kirjottaa, mutta tää neiti ku vie niin paljon aikaa, voimia ja huomiota, niin ei oikee kerkiä. Yks juttu kuitenki mistä nyt haluisin vähä jutella.. Haluan puhua siitä, mihin kaikkeen sitä pystyykin yht äkkii vaikka yksin onki ja käytännössä yhden kähen varassa. haluan siis vähä puhua siitä, mihin tuore yh-äiti pystyy.
Ensinnäki, sä opit kirjottaa tekstareita vasemmalla kädellä. Siinä ku vauva imee oikeeta tissiä ja sulla on tylsää ha haluat lähettää viestin jollekin, niin ei siinä pahemmin viedä vauvalta tissiä. Joko siitä seuraa järkyttävä huuto, mikä ei lopui millään, tai sitten sun nänni kärsii pahimmat vahingot. Auts!
Sitten, opit keittää kahvia kans yhdellä kädellä. Ja senki vasemmalla. Mikäli siis oot oikeakätinen, niiku minä.
Koskaan ei ole takuita minkä makusta se kahvi on, mutta ainaki saat kahvia. Aah!
Opit myös tiskamaan hypervauhtia ja viel suht hiljaa. Se hetki ku vauva nukkuu, se on arvokasta se. Mä tiskasin toissailtana niin nopeesti että itekki yllätyin. Ja tottakai just ku olin valmis, niin neiti heräs. Mutta oli voittajafiilis!
Tajusin just että sitä oppii myös kirjottaa blogia yhdellä kädellä. Onneksi sentää nyt sain pitää mun oikean käden, heh. Tässä tää neiti siis tuhisee tyytyväisenä sylissä. Ai että <3
Sitten. Kun menet suihkuun...tukan peseminen kestää maksimissaan minuutin ja vartalon peseminen sen 30 sekuntia. Kainalot hutastaan karvattomiks muutamalla nopealla vedolla (auh!) ja sääret..joo'o! Neki muuttuu karvattomiksi aika hiton vikkelään ku ajatus huutavasta vauvasta pinnasängyssä pistää höylään vauhtia. Ainoa ns ongelma on että kannattaa ehkä pitää varapussi verta kaapissa..verenhukka saattaa olla lähellä. Varsinki jos on vähänki käytetty/vanha höylä käytössä. Tuosta alapään höyläämisestä ei ole mulla vielä kokemusta. En oo uskaltanu edes kattoo sinne synnytyksen jälkeen. Haluan muistella sitä hyvänä, nättinä ja karvattomana värkkinä, enkä sellasena karvaisena, mustelmilla olevana löysänä römpsänä. En tiie edes onko ne tikit enää jäljellä.
Ja muuten, se että naisilla ei oo menkkoja raskauden aikana on ihana ja hyvä juttu. Mutta, ku ajatellaa että sit ku ne menkat taas alkaa ja pitää käyttää siteitä tai tamppoonia ja olo on taas tukala jne jne.. niin tää jälkivuoto korvaa kyllä ne menetetyt menkkakuukaudet. Mulla nyt kestäny 13 päivää tää vuoto ja normisti se kestää sen 5-8 viikkoo! Että tämän jälkeen menkat on taas aika ihana juttu :D Tosin jälkivuoto ei tee mahan kipeäks tai pistä vatsaa sekasin tai tuo muutakaa kipuja, mutta jos mulla onni suosii niin mulla menkat jatkuu/alkaa ihan niiku ennenki, ilman suurempia kipuja.
Sitä oppii yllättävän paljon lyhyessä ajassa kun olet neljän seinän sisällä pienen vauvan kanssa. Jokapäivänen elämä, ne itsestään selvät asiat, eivät ole enää niin itsestään selviä. Imuroimisenki joutuu suunnittelee. Mä sain ekan kerran eilen imuroitua kahteen viikkoon. Hyi että tääl oli karvaa! Mä vähä jännitin että miten neiti suhtautuu imuriin ku hereillä oli, mutta hyvinhän se meni. Laitoin tytön vaa toho keinuun mikä mulla on täs olkkarissa ja ku olin imuroinu puolet kämpästä neiti oli nukahtanu :D Ja kas kummaa kun hän heräs ku sammutin imurin. Pitää ehkä ostaa mini-imuri :D
Sä opit muuten myös ostaa kaupasta kaiken tarvittavan kerralla ja jättämään turhat pois. Jos sulle käy niiku minä, että asut talossa missä ei oo hissiä tms, niin kaupassa käydää ehkä kerran kaks viikossa. Ja aluks pitää riittää se lähikauppa ku pienen kanssa ei suositella liikkumista ihan liikaa.
Opit myös helpommin pyytää apua. Kun esim joku tulee kylään, niin jos maito on loppumassa ja kauppareissu vasta parin päivän päästä, sä kyllä pyydät vierasta tuomaan sen maidon. Ja kyllä hän sen tuo, älä pelkää :)
Tässä oli nyt vähä tälläsii "aamun" ajatuksia tuoreen yh-mamman päästä. Nyt me mennään pötköttää sohvalle ja nautitaan tuosta pienestä auringonvalosta :)
Johanna ja Neiti Pirpana 13päivää <3
torstai 21. helmikuuta 2013
tiistai 12. helmikuuta 2013
Minun synnytystarinani, niinkuin sen koin (ja muistan)
Torstai ilta. Kello on aika liki 18:10 ja minä istun sohvalla kaverin kanssa ihan normaalisti kattomassa telkkaria. Yht äkkii tulee vaa sellanen olo että "Hui. Nyt taitaa supistaa.." Se oli jotenki tosi hassua ku mä kuitenki tiesin että se oli supistus vaikka ei ennen ollu samanlaista tunnetta ollu. Seuraava supistus tuli 18:30 ja perään taas 18:40. Ne oli kivuttomia ja tuli 10-20 min välein, eli suht epäsäännölliset. Ajattelin että tästä se saattaa kehittyä, mutta en ikinä odottanu sitä, mitä mulle oikeesti sit tapahtu..
Sama ilta edelleen, 7.2.13. Supistus klo 22:01 ja siitä 8 minuuttia eteenpäin tapahtu jotain, jotain mitä en osaa sanoiks pukea. Olin sohvalla siis puoli-istuvasssa asennossa löhämässä ja koitin vähä vaihtaa asentoa, supparit kun jo hieman olivat voimakkaammat, ja sit kuullu *naks*. Tunsin alaselässä ja jopa ihan pepussa asti kun jokin siis kirjaimellisesti naksahti. Se oli lapsivesi. MULTA MENI VEDET! Menin siitä vessaa, heti siis ku sain itteni kasattua, heh, ja kyllä, mulla oli ollu vaa pieni pikkuhousunsuoja valkovuotoa ajatellen, mut sehän oli ihan litimärkä. Oho.
Ja ainiin, piti mainita että edellisenä tiistaina olin havainnut ekat limat pikkareissa. Mulla oli tosi outo olo maanantai-illan (4.2) ja yön, ei sattunu tai mitää, mutta olin jotenki tosi levoton, tai oikeestaa mun vartalo oli, ja aamulla ku heräsin tiistaina (5.2) oli suht paljon vereslimaista vuotoa tullut. Ajattelin taas että "Jei, neiti näyttää merkkejä sentään".
Tosiaan takaisin torstaille. Vedenmenon jälkee alko supistukset kovenee. Ei liikaa, mutta sen verran että enää en voinu vaa makoilla ku ne tuli vaan piti nousta kävelee ja vähä puuskuttaa. Kolmen aikaa yöllä sit soitin kättärille ja selitin tilanteen niille. Mullahan oli siis aika varattu tulevalle aamulle yliaikaisuuskontrolliin, niin sitä ajatellen siotin että tuunko mä siihen vai perutaanko ja odotetaan. Puhelimessa neuvottii että tarkkaile suppareitten välejä ja jos ei tuu muutoksia, sama suunnitelma pysyy. Vähä tämän jälkeen välin tiheni ja neljän aikaa supistukset tulo jo noin 4minuutin välein. Tässä vaiheessa soitin äitille että nyt saa alkaa tulee. Äitihän oli siis menossa töihin kuudeksi, mutta ajattelin että nyt en enää pärjää yksin. Ja hyvä niin. Soitin taas 5:30 aikoihin Kättärille ku suppareitten väli oli se 4-6 minuuttia. Edelleen käskivät odottaa ja soittaa tuntia ennen ku oli varattu se ya-kontrolliaika ja katotaan sitten mikä on tilanne. No tilanne oli aika sama kun sitten soitin taas 8:30 kättärille ja käsky kävi että "Tuleppa synnytysosastolle suoraan". Apuva!
Saavuttii 9:50 osastolle ja käyrille jouduin heti. supistusten välit piteni eikä kohdunsuu ollu auki ku vasta noin kolmelle sormelle. Siinä makoilin tunnin verran, ehkä vähä enemmän, ja kätilö kehotti että kävelylle mentäisiin jotta saataisiin supistukset tiheentymään. Ja niin me tehtiin. Äitin kans lähettii kävelee kättärin ympäri ja siinä sit supistukset tuli 4min välein. Ja kipeetä teki! Siitä mentii kanttiiniin syömää vähä, ku mä en tosiaa yön aikana syöny mitää, ja nukkumaanaan en pystyny ku tunnin, mutta siinäki heräsin jokaiseen supistukseen. Vähä ennen yhtä oltii takas osastolla ja 14 aikaan olin noin 5cm auki. Vähä ajan päästä otettii ilokaasu käyttöön. Se autto supistuskipuihin vähäsen, mutta ei pitkää.
Vähä ennen 16 mulle laitettiin tippa käteen. Sain myös oksitosiinia jotta saadaan lisää reippautta supistuksiin ja penciliinia. Penciliinia siks, koska lapsivedenmenosta oli tässä vaiheessa kulunut 18 tuntia ja sillo vauva altistuu infektioille. Oksitosiini alko tehoo suht nopee ja alko olemaan puhetta epiduraalista. 17:10 sitä aletaan sitten valmisteleen. Voin sanoa että mua sattu. Mua sattu niin paljon. Mä itkin ja samalla mua hävetti niin. Mun piti olla vahva. En kuitenkaa enää kestäny sitä kipua ja 17:30 lääkäri saapu huoneesee laittamaan mulle epiduraalin selkään. Olin kuullu kauhutarinoita siitä ja pelkäsin hullun lailla että mua sattuu vielä lisää. Tämä pelkohan sai mut sit viel enemmän sekasin ja itkin jo melkein hysteerisesti samalla imppaen ilokaasua minkä kerkesin. Kyyneleet valuu, kipu viiltää jokaista pientä kohtaa mun vartalossa ja mä vaa ajattelin että mä en kestä, en kestä! Lääkäri oli kuitenki ihana (ulkomaalainen mies) ja kätilö tosi kannustava, joten epi-puudutuksen laittamisessa ei ollut mitää ongelmaa. Se puudutuspiikki mikä ekaks laitetaan selkää sattu melkein enemmän ku sit se itse piikki. Ku se piikki sit laitttiin, piti mun olla ihan paikallani. Nice! Kätilö tuli mun eteen ja autto pitää jalat koukussa ja puhu koko ajan rauhallisella äänellä. Siinä tosiaan makasin oikealla kyljellä, selkä kaarella ja polvet niin koukussa ku mahan kanssa sain, ja mulla on vaa yks kysymys.."Onko vauva puristuksissa nyt?" Joo'o, mun ainoa huolenaihe oli vauva, vaikka mua sattu niin paljon että luulin halkeavani. Ilokaasukaan ei pahemmin auttanu. Enpä tienny tässä vaiheessa mikä kipu oli vielä edessä..
Puolen tunnin sisää alko helpottaa huomattavasti ja mä jopa torkahdin hetkeks. Vähä ennen 19 tunsin miten kivut yhtäkkii tuli takas. Ja oikeesti, voimalla ja rytinällä! Selitin äitille miten tuntuu aivan järkyttävä paine alapäässä ja ihan ku pitäis yrittää pitää jotain sisällä. Äiti sit kysy "Pitääkö sun ponnistaa?" Mitä mä vastaan? "No mistä minä tiedän!" Ja nyt sattu koska mä kiljuin jo. Hälytettiin kätilö paikalle ja selitin hänelle saman ja pyysin jo lisää epiä, mutta hän sano että tarkistetaan eka mikä on kohdunsuun tilanne. Hassua. "Sun tuntemukset on oikeassa kuule.. sä oot ihan täysin auki. Voit alkaa ponnistaa." Näin kätilö sano mulle ja siitähän se riemu vasta synty! Äitin ilme oli ihan järkyttyny ku se kuuli kätilön lausuvan tuon lauseen, mä rupesin itkee ja taisin sanoa "Voihan vittu" suhteellisen tyynellä äänellä viel. Epiduraalia ei enää laitettu ku se ei ois mitää enää auttanu ja ilokaasunki se vei multa pois, perkele. Siinä sit supistusten tahdissa, jotka eivät sattuneet vaan aiheutti just sen tunteen että on pakko työntää, alko työntely. Meni pari kertaa ennekö tajusin että miten lujaa mun pitää OIKEESTI ponnistaa. Voin sanoa, oli muuten isoin kakkahätä IKINÄ!! Ponnistusvaihe on merkattu alkavaks 19:24 ja oli suht nopee ohi. Supistukset oli taas aika harvassa, ja siks joutu aina odottaa ennenku pääsi taas ponnistaa. Minä, omana itsenäni hoin siinä ponnistuksen välissä että "kakka tulee. En halua kakata alleni." Ja kätilö rauhoitteli että ei se kakka tuu se vaa tuntuu siltä. Sitten yhden erittäin voimakkaan työnnön jälkee jo melkein huusin "Mä en halua että mun vauva syntyy kakkakasaan!" Äiti nauro ja totea että ei se kakka tule vaan se on se vauva. Ja kuinka ollakaan, niinhän se oli. Pari jumalattoman tuskallisen työnnön jälkeen (huusin siis niin lujaa että mun kurkku oli kipee vielä seuraavana päivänä) neiti tuli. Huutaessani mm "Mä en pysty!!" "Mä en jaksa!!" ja "Tule jo!!" kätilö anto neidin päälle tukea ja yhdellä ja samalla työnnöllä neiti levähti sänkyyn, 8.2.2013 klo19:54. Kätilö siis sano, että kun pää on ulkona, hän sanoo että älä työnnä kun hänen pitää ottaa lapsivettä pois keuhkoista (muistaakseni), mutta tosiaa, koko neiti luiskahti kerralla ulos ja kätilö oli ihmeissään ku niin hyvin meni.
Siinä sit minuutin jälkeen sain 9 pisteen tyttöni syliin ja tunne oli aivan käsittämätön. Äiti itki ja mä en edes tajunnu mitä just tapahtu. Äiti oli videokuvannu vähä ku neiti oli mun rinnuksilla ja mä tokaisen siinä "Äiti mä synnytin nyt."
Kokemus oli jotain aivan uskomatonta ja voin sanoo, jos et oo kokenu sitä itse, et tiedä mitä se on. Tälläkin hetkellä kyyneleet valuu poskilla ku muistelen mitä tapahtu 8 päivää sitten. Ja samalla Neiti Pirpana makaa sylissä ja tuhisee. Olen niin onnellinen, väsynyt, tyytyväinen, pelokas ja rakkautta täynnä että ei oo tosikaan!
Tässä oli nyt minun synnytystarinani niinkun minä sen muistan ja koin. Asioita jäi mitä luultavammin pois, mutta suurimmat ja tärkeimmät kohdat sain vissii mukaan (mikäli keskittymiskyky ei liian pahasti herpaantunut). Varmasti palaan tähän, mutta on niin paljon muutaki mitä haluan teille kertoo. Eka yö yhdessä. Eka aamu yhdessä. Sairaalan tapa auttaa sen tarjoamat palvelut yms. Kotiinlähtö (mikä oli jotain aivan hirveetä!!) ja ekat hetket kotona jne jne jne.. Niihin palaan mitä pikimmiten.
Johanna ja Neiti Pirpana 8vuorokauden ikäinen <3
Sama ilta edelleen, 7.2.13. Supistus klo 22:01 ja siitä 8 minuuttia eteenpäin tapahtu jotain, jotain mitä en osaa sanoiks pukea. Olin sohvalla siis puoli-istuvasssa asennossa löhämässä ja koitin vähä vaihtaa asentoa, supparit kun jo hieman olivat voimakkaammat, ja sit kuullu *naks*. Tunsin alaselässä ja jopa ihan pepussa asti kun jokin siis kirjaimellisesti naksahti. Se oli lapsivesi. MULTA MENI VEDET! Menin siitä vessaa, heti siis ku sain itteni kasattua, heh, ja kyllä, mulla oli ollu vaa pieni pikkuhousunsuoja valkovuotoa ajatellen, mut sehän oli ihan litimärkä. Oho.
Ja ainiin, piti mainita että edellisenä tiistaina olin havainnut ekat limat pikkareissa. Mulla oli tosi outo olo maanantai-illan (4.2) ja yön, ei sattunu tai mitää, mutta olin jotenki tosi levoton, tai oikeestaa mun vartalo oli, ja aamulla ku heräsin tiistaina (5.2) oli suht paljon vereslimaista vuotoa tullut. Ajattelin taas että "Jei, neiti näyttää merkkejä sentään".
Tosiaan takaisin torstaille. Vedenmenon jälkee alko supistukset kovenee. Ei liikaa, mutta sen verran että enää en voinu vaa makoilla ku ne tuli vaan piti nousta kävelee ja vähä puuskuttaa. Kolmen aikaa yöllä sit soitin kättärille ja selitin tilanteen niille. Mullahan oli siis aika varattu tulevalle aamulle yliaikaisuuskontrolliin, niin sitä ajatellen siotin että tuunko mä siihen vai perutaanko ja odotetaan. Puhelimessa neuvottii että tarkkaile suppareitten välejä ja jos ei tuu muutoksia, sama suunnitelma pysyy. Vähä tämän jälkeen välin tiheni ja neljän aikaa supistukset tulo jo noin 4minuutin välein. Tässä vaiheessa soitin äitille että nyt saa alkaa tulee. Äitihän oli siis menossa töihin kuudeksi, mutta ajattelin että nyt en enää pärjää yksin. Ja hyvä niin. Soitin taas 5:30 aikoihin Kättärille ku suppareitten väli oli se 4-6 minuuttia. Edelleen käskivät odottaa ja soittaa tuntia ennen ku oli varattu se ya-kontrolliaika ja katotaan sitten mikä on tilanne. No tilanne oli aika sama kun sitten soitin taas 8:30 kättärille ja käsky kävi että "Tuleppa synnytysosastolle suoraan". Apuva!
Saavuttii 9:50 osastolle ja käyrille jouduin heti. supistusten välit piteni eikä kohdunsuu ollu auki ku vasta noin kolmelle sormelle. Siinä makoilin tunnin verran, ehkä vähä enemmän, ja kätilö kehotti että kävelylle mentäisiin jotta saataisiin supistukset tiheentymään. Ja niin me tehtiin. Äitin kans lähettii kävelee kättärin ympäri ja siinä sit supistukset tuli 4min välein. Ja kipeetä teki! Siitä mentii kanttiiniin syömää vähä, ku mä en tosiaa yön aikana syöny mitää, ja nukkumaanaan en pystyny ku tunnin, mutta siinäki heräsin jokaiseen supistukseen. Vähä ennen yhtä oltii takas osastolla ja 14 aikaan olin noin 5cm auki. Vähä ajan päästä otettii ilokaasu käyttöön. Se autto supistuskipuihin vähäsen, mutta ei pitkää.
Vähä ennen 16 mulle laitettiin tippa käteen. Sain myös oksitosiinia jotta saadaan lisää reippautta supistuksiin ja penciliinia. Penciliinia siks, koska lapsivedenmenosta oli tässä vaiheessa kulunut 18 tuntia ja sillo vauva altistuu infektioille. Oksitosiini alko tehoo suht nopee ja alko olemaan puhetta epiduraalista. 17:10 sitä aletaan sitten valmisteleen. Voin sanoa että mua sattu. Mua sattu niin paljon. Mä itkin ja samalla mua hävetti niin. Mun piti olla vahva. En kuitenkaa enää kestäny sitä kipua ja 17:30 lääkäri saapu huoneesee laittamaan mulle epiduraalin selkään. Olin kuullu kauhutarinoita siitä ja pelkäsin hullun lailla että mua sattuu vielä lisää. Tämä pelkohan sai mut sit viel enemmän sekasin ja itkin jo melkein hysteerisesti samalla imppaen ilokaasua minkä kerkesin. Kyyneleet valuu, kipu viiltää jokaista pientä kohtaa mun vartalossa ja mä vaa ajattelin että mä en kestä, en kestä! Lääkäri oli kuitenki ihana (ulkomaalainen mies) ja kätilö tosi kannustava, joten epi-puudutuksen laittamisessa ei ollut mitää ongelmaa. Se puudutuspiikki mikä ekaks laitetaan selkää sattu melkein enemmän ku sit se itse piikki. Ku se piikki sit laitttiin, piti mun olla ihan paikallani. Nice! Kätilö tuli mun eteen ja autto pitää jalat koukussa ja puhu koko ajan rauhallisella äänellä. Siinä tosiaan makasin oikealla kyljellä, selkä kaarella ja polvet niin koukussa ku mahan kanssa sain, ja mulla on vaa yks kysymys.."Onko vauva puristuksissa nyt?" Joo'o, mun ainoa huolenaihe oli vauva, vaikka mua sattu niin paljon että luulin halkeavani. Ilokaasukaan ei pahemmin auttanu. Enpä tienny tässä vaiheessa mikä kipu oli vielä edessä..
Puolen tunnin sisää alko helpottaa huomattavasti ja mä jopa torkahdin hetkeks. Vähä ennen 19 tunsin miten kivut yhtäkkii tuli takas. Ja oikeesti, voimalla ja rytinällä! Selitin äitille miten tuntuu aivan järkyttävä paine alapäässä ja ihan ku pitäis yrittää pitää jotain sisällä. Äiti sit kysy "Pitääkö sun ponnistaa?" Mitä mä vastaan? "No mistä minä tiedän!" Ja nyt sattu koska mä kiljuin jo. Hälytettiin kätilö paikalle ja selitin hänelle saman ja pyysin jo lisää epiä, mutta hän sano että tarkistetaan eka mikä on kohdunsuun tilanne. Hassua. "Sun tuntemukset on oikeassa kuule.. sä oot ihan täysin auki. Voit alkaa ponnistaa." Näin kätilö sano mulle ja siitähän se riemu vasta synty! Äitin ilme oli ihan järkyttyny ku se kuuli kätilön lausuvan tuon lauseen, mä rupesin itkee ja taisin sanoa "Voihan vittu" suhteellisen tyynellä äänellä viel. Epiduraalia ei enää laitettu ku se ei ois mitää enää auttanu ja ilokaasunki se vei multa pois, perkele. Siinä sit supistusten tahdissa, jotka eivät sattuneet vaan aiheutti just sen tunteen että on pakko työntää, alko työntely. Meni pari kertaa ennekö tajusin että miten lujaa mun pitää OIKEESTI ponnistaa. Voin sanoa, oli muuten isoin kakkahätä IKINÄ!! Ponnistusvaihe on merkattu alkavaks 19:24 ja oli suht nopee ohi. Supistukset oli taas aika harvassa, ja siks joutu aina odottaa ennenku pääsi taas ponnistaa. Minä, omana itsenäni hoin siinä ponnistuksen välissä että "kakka tulee. En halua kakata alleni." Ja kätilö rauhoitteli että ei se kakka tuu se vaa tuntuu siltä. Sitten yhden erittäin voimakkaan työnnön jälkee jo melkein huusin "Mä en halua että mun vauva syntyy kakkakasaan!" Äiti nauro ja totea että ei se kakka tule vaan se on se vauva. Ja kuinka ollakaan, niinhän se oli. Pari jumalattoman tuskallisen työnnön jälkeen (huusin siis niin lujaa että mun kurkku oli kipee vielä seuraavana päivänä) neiti tuli. Huutaessani mm "Mä en pysty!!" "Mä en jaksa!!" ja "Tule jo!!" kätilö anto neidin päälle tukea ja yhdellä ja samalla työnnöllä neiti levähti sänkyyn, 8.2.2013 klo19:54. Kätilö siis sano, että kun pää on ulkona, hän sanoo että älä työnnä kun hänen pitää ottaa lapsivettä pois keuhkoista (muistaakseni), mutta tosiaa, koko neiti luiskahti kerralla ulos ja kätilö oli ihmeissään ku niin hyvin meni.
Siinä sit minuutin jälkeen sain 9 pisteen tyttöni syliin ja tunne oli aivan käsittämätön. Äiti itki ja mä en edes tajunnu mitä just tapahtu. Äiti oli videokuvannu vähä ku neiti oli mun rinnuksilla ja mä tokaisen siinä "Äiti mä synnytin nyt."
Kokemus oli jotain aivan uskomatonta ja voin sanoo, jos et oo kokenu sitä itse, et tiedä mitä se on. Tälläkin hetkellä kyyneleet valuu poskilla ku muistelen mitä tapahtu 8 päivää sitten. Ja samalla Neiti Pirpana makaa sylissä ja tuhisee. Olen niin onnellinen, väsynyt, tyytyväinen, pelokas ja rakkautta täynnä että ei oo tosikaan!
Tässä oli nyt minun synnytystarinani niinkun minä sen muistan ja koin. Asioita jäi mitä luultavammin pois, mutta suurimmat ja tärkeimmät kohdat sain vissii mukaan (mikäli keskittymiskyky ei liian pahasti herpaantunut). Varmasti palaan tähän, mutta on niin paljon muutaki mitä haluan teille kertoo. Eka yö yhdessä. Eka aamu yhdessä. Sairaalan tapa auttaa sen tarjoamat palvelut yms. Kotiinlähtö (mikä oli jotain aivan hirveetä!!) ja ekat hetket kotona jne jne jne.. Niihin palaan mitä pikimmiten.
Johanna ja Neiti Pirpana 8vuorokauden ikäinen <3
torstai 7. helmikuuta 2013
Päivät loppuu. Tää alkaa oleen totta!
Nyt alkaa päivät loppumaan. Oikeesti. Soitin eilen kättärille ja varasin ajan yliaikaisuuskontrolliin ja sainkin ajan huomisaamuks klo 9:30. Eilen tosiaa tuli täyteen se 10pvä yli lasketun ajan ja neuvolassa sanottii että sillo saa soittaa ja varata se aika.
Noh, nyt vaa odotellaa huomista. Viime yö oli taas aika kakka. Menin nukkuu 22 aikaa ja heräsin varttia vaille 12 joihinki kipuihin (muistaakseni). Mua myös närästi tosi pahasti. No sain siinä kuitenki unen päästä taas kiinni ja nukuin vielä tunnin kunnes heräsin taas. Sillo en saanu enää unta, vaa nousin pissalle ja menin olkkarin sohvalle kattoo telkkaria (vaikka ei sieltä mitää mielenkiintoista tullu siihen aikaa). Söin siinä ja tunnustelin oloa kunnes rupes taas väsyttää. 3 jälkeen menin takas sänkyy ja pienen hetken kuluttua sainki taas unta. Uni oli kyllä tosi hentoa ja näinki valveunta taas ihme asioista ja taisin herätäki ku Rocky riehu olkkarissa.
No sit mä heräsin siinä 9 jälkeen ja aika liki heti oli taas se "menkat alkaa"-olo. Ilmeisesti supistus taas. Hienoa! Samaa oloa tulee välillä, mutta hyvin epäsäännöllisesti ja tosiaan erittäin (!!) kivuttomasti.
Juttelin yhen mamman kaa siitä limatulpasta ja se sano lauantaina että ei hänellä oo ollu tietoakaan siitä, kuten ei myöskään mulla. Noh, sunnuntaina se sit oli bongannu aamulla tämän kyseisen ja kuuluisan limatulpan ja tiistaina synnyttäny poikansa 15 aikaa. Jes! Nyt mä vaan odotan samaa. Mä tosiaa tiistaina bongasin aamulla ekat "merkit" tulpasta kun oli tullu hieman veristä limaa. Jee! Sen jälkee tosiaa supistukset on alkanu ja toivossa eletään että ei tarttis ryhtyä käynnistämään väkisin synnytystä. Eipä sitä limaa ihan liikaa oo tullu, mutta pari kertaa ku oon huomannu sitä, niin sitä on kyllä tullu aika reilusti. Mutta sidettä ei tartte olla ns joka vessakäynnillä vaihtaamassa.
Tosiaan huomenna ku kättärille menen, tehdään ihan perus yliaikaisuuskontrolli. Eli ekaks kätilö tutkii sydänkäyrillä vauvan sykettä vissii ja supistuksia, mikäli niitä tulee/on. Katsotaan onko ne miten voimakkaita yms. Sitten on erikseen lääkäriaika. Lääkäri sit tekee ultraäänitutkimus jossa nähää vissii lapsiveden määrän ja vauvan asennon yms ja sit lääkäri tekee vielä sisätutkimuksen jossa sit näkee onko kohdunkaulaa vielä jäljellä ja onko paikat auennu yhtään. Sitten mietitään että odotetaanko vielä pari päivää, vai aletaanko esim samana päivänä käynnistelemään. Jos lähdetään käynnistelemään, kohdunkaulaan asennetaan ballonki-pallo. Se on siis sellanen katetri, pieni pallo joka työnnetään sinne kaulaan ja täytetään ilmeisesti vedellä varovasti. Sen ois tarkoitus tuottaa painetta kohdunsuulle samalla tavalla ku vauvan pää, jonka sit pitäis avata paikkoja jotta esim päästään puhkoo lapsivedet. Sen katetrin kanssa pääsee kyllä kotiin jos ei oo pelkoo että heti parissa minuutissa muksu tulee. Siitä ku se on asennettu nii oisko ollu että viimeistää seuraavana aamuna pitää mennä takas sairaalaan. Jotenki sellanen muistikuva on että aineki se 12 tuntia pitää odottaa. En nyt muista, en oo mikää asiantuntija, heh. Mun tapauksessa se asennetaan siis joko huomenna (iiiiiks!!!) tai sitten odotetaan sunnuntaille. Riippuu tietty mikä tilanne on, supisteleeko jo miten pahasti ja näyttääkö siltä että Sintti tulee iteksee ulos jos vaa odotellaan. Tää mukelo antaa kyllä odotuttaa itteään ihan tappiin asti mä huomaan :D Sillä ei oo kiirre ulos. Kai mun pitää ottaa se kohteliaisuutena. Mamman helmi<3
Huomaa kyllä että synnytys on lähellä. Oon aikasemmin puhunu siitä että liikkeet on vähentyny.. No nyt ne on todella vähentyny. Kyllä se mukiloi ja möyrii, mutta lyhyesti nykyään. Ei oo enää päiviin ollu sitä tuntikaupalla riehumista. Viimeks lauantaina. Alkaa tässä ihan jännittää jo. Huisaa. Nyt ku päivät loppuu kesken.
Tosiaa, viikon sisällä mä tuun synnyttää maailmaan uuden ihmisen. Minusta tulee konkreettisesti äiti. Viikossa. Hui! Käynnistyksessä voi siis mennä jopa kolme päivää ja jos se ei sit kuitenkaa toimi, niin sitten mennään sektioon. Eli, jos sunnuntaina aletaan käynnistää, siitä kolme päivää: su, ma ja ti, niin jos ei keskiviikkona niin viimeistää torstaina Sintti syntyy leikkaussalissa. Voi juma!!
Nyt alkaa oikeesti jännittää! Tulee jännäkakka! APUVA!! MÄ SAAN LAPSEN!! Paniikki!!
Puss! <3
Noh, nyt vaa odotellaa huomista. Viime yö oli taas aika kakka. Menin nukkuu 22 aikaa ja heräsin varttia vaille 12 joihinki kipuihin (muistaakseni). Mua myös närästi tosi pahasti. No sain siinä kuitenki unen päästä taas kiinni ja nukuin vielä tunnin kunnes heräsin taas. Sillo en saanu enää unta, vaa nousin pissalle ja menin olkkarin sohvalle kattoo telkkaria (vaikka ei sieltä mitää mielenkiintoista tullu siihen aikaa). Söin siinä ja tunnustelin oloa kunnes rupes taas väsyttää. 3 jälkeen menin takas sänkyy ja pienen hetken kuluttua sainki taas unta. Uni oli kyllä tosi hentoa ja näinki valveunta taas ihme asioista ja taisin herätäki ku Rocky riehu olkkarissa.
No sit mä heräsin siinä 9 jälkeen ja aika liki heti oli taas se "menkat alkaa"-olo. Ilmeisesti supistus taas. Hienoa! Samaa oloa tulee välillä, mutta hyvin epäsäännöllisesti ja tosiaan erittäin (!!) kivuttomasti.
Juttelin yhen mamman kaa siitä limatulpasta ja se sano lauantaina että ei hänellä oo ollu tietoakaan siitä, kuten ei myöskään mulla. Noh, sunnuntaina se sit oli bongannu aamulla tämän kyseisen ja kuuluisan limatulpan ja tiistaina synnyttäny poikansa 15 aikaa. Jes! Nyt mä vaan odotan samaa. Mä tosiaa tiistaina bongasin aamulla ekat "merkit" tulpasta kun oli tullu hieman veristä limaa. Jee! Sen jälkee tosiaa supistukset on alkanu ja toivossa eletään että ei tarttis ryhtyä käynnistämään väkisin synnytystä. Eipä sitä limaa ihan liikaa oo tullu, mutta pari kertaa ku oon huomannu sitä, niin sitä on kyllä tullu aika reilusti. Mutta sidettä ei tartte olla ns joka vessakäynnillä vaihtaamassa.
Tosiaan huomenna ku kättärille menen, tehdään ihan perus yliaikaisuuskontrolli. Eli ekaks kätilö tutkii sydänkäyrillä vauvan sykettä vissii ja supistuksia, mikäli niitä tulee/on. Katsotaan onko ne miten voimakkaita yms. Sitten on erikseen lääkäriaika. Lääkäri sit tekee ultraäänitutkimus jossa nähää vissii lapsiveden määrän ja vauvan asennon yms ja sit lääkäri tekee vielä sisätutkimuksen jossa sit näkee onko kohdunkaulaa vielä jäljellä ja onko paikat auennu yhtään. Sitten mietitään että odotetaanko vielä pari päivää, vai aletaanko esim samana päivänä käynnistelemään. Jos lähdetään käynnistelemään, kohdunkaulaan asennetaan ballonki-pallo. Se on siis sellanen katetri, pieni pallo joka työnnetään sinne kaulaan ja täytetään ilmeisesti vedellä varovasti. Sen ois tarkoitus tuottaa painetta kohdunsuulle samalla tavalla ku vauvan pää, jonka sit pitäis avata paikkoja jotta esim päästään puhkoo lapsivedet. Sen katetrin kanssa pääsee kyllä kotiin jos ei oo pelkoo että heti parissa minuutissa muksu tulee. Siitä ku se on asennettu nii oisko ollu että viimeistää seuraavana aamuna pitää mennä takas sairaalaan. Jotenki sellanen muistikuva on että aineki se 12 tuntia pitää odottaa. En nyt muista, en oo mikää asiantuntija, heh. Mun tapauksessa se asennetaan siis joko huomenna (iiiiiks!!!) tai sitten odotetaan sunnuntaille. Riippuu tietty mikä tilanne on, supisteleeko jo miten pahasti ja näyttääkö siltä että Sintti tulee iteksee ulos jos vaa odotellaan. Tää mukelo antaa kyllä odotuttaa itteään ihan tappiin asti mä huomaan :D Sillä ei oo kiirre ulos. Kai mun pitää ottaa se kohteliaisuutena. Mamman helmi<3
Huomaa kyllä että synnytys on lähellä. Oon aikasemmin puhunu siitä että liikkeet on vähentyny.. No nyt ne on todella vähentyny. Kyllä se mukiloi ja möyrii, mutta lyhyesti nykyään. Ei oo enää päiviin ollu sitä tuntikaupalla riehumista. Viimeks lauantaina. Alkaa tässä ihan jännittää jo. Huisaa. Nyt ku päivät loppuu kesken.
Tosiaa, viikon sisällä mä tuun synnyttää maailmaan uuden ihmisen. Minusta tulee konkreettisesti äiti. Viikossa. Hui! Käynnistyksessä voi siis mennä jopa kolme päivää ja jos se ei sit kuitenkaa toimi, niin sitten mennään sektioon. Eli, jos sunnuntaina aletaan käynnistää, siitä kolme päivää: su, ma ja ti, niin jos ei keskiviikkona niin viimeistää torstaina Sintti syntyy leikkaussalissa. Voi juma!!
Nyt alkaa oikeesti jännittää! Tulee jännäkakka! APUVA!! MÄ SAAN LAPSEN!! Paniikki!!
Puss! <3
lauantai 2. helmikuuta 2013
Jälleen yksi viikko takana..
Nyt alkaa jo "vähä" tymppii.
Raskausviikko 41 on alkamassa, eikä Sintti oo tehny mitään merkkejä siitä että ois tulossa ulos lähipäivinä. Mitä ihmettä? Tosin on mulla nyt tää viikko ollu selkä aika kipeä. Siis lähinnä yläselkää pitää naksauttaa päivittäin ja alaselkää sattuu heti, jos on vähänki väärä asento. Sohvalla ku koitan makoilla oikealla kyljellä alkaa aika pian sattuu ja on pakko kallistua vähä enemmän vasemmalle kyljelle. Mutta, onks sillä oikeesti niin ihanaa tuol sisällä? Mä vaan syön ja oon ja odotan, niin toisella ei oo kiirettä ulos. Tosin, helpompaa sillä on siellä vissii. Tääl on kylmä ja julma maailma odottamassa ja täysin pimahtanut äiti.
Mä oon jutellu muitten mammojen kans joilla on kans toi laskettu aika tammikuussa. Tosi mielenkiintoista jutella ja vertailla kokemuksia ja tuntemuksia (ja tunteita). Kaikilla näköjää vähä samoja ajatuksia ku mulla. Ja pelkoja. En ole eka nainen joka yksin odottaa esikoistaan ja pelkää rikkovansa lasta heti kättelyssä tms. Tai että murehtii miten muuten pärjää yksin sen kaa 24/7. Tosin, oon aina "tienny" että musta tulee yh niin sinänsä ei pelota, on vaan vähä epätietoinen olo kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Onhan kyllä mun oma äiti kasvattanu mut käytännössä yksin, ja aika hyvin on pärjännyki. Oon mä sentään suht normaali. Ehkä. No ei, äiti on pärjänny niin minäki. Ja äiti on aina auttamassa. Kuten muutama läheinen ystäväki (aineki niin ovat sanoneet).
Ja onhan Sintillä isäkin. Vaikka välillä vähä sitäkin saa kyseenalaistaa. En tiedä onko se edes ostanu sitä pehmustetta tohon hoitopöytään sielt prismasta, mitä pyysin. Eipä se oo muuta ku puolet rattaista maksanu, vaikka sillo alussa puhu että yhdessä hankitaan ja hän auttaa kyllä kaikessa. Ei oo edes yhtä kertaa kysyny mitä vauva vielä tarvii. Tiedän että sillä on omat murheet yms, mutta miks lupailee jos ei pysty pitää? Tai miks ei puhu ja kerro että "Hei, mulla ei ole varaa enempää.." tai jotain. Mun on pitäny ite tehä ja hankkia kaikki. Mutta..ihan sama nyt enää. Enpä ole puhunu sen kaa tosta ku en jaksa alkaa vääntää sen kaa mistää. Mun hermoilla saan vaa tappelu aikaa ja se ei oo kivaa kellekään. Huoh!
Kun oon tuolla lukenu ja seurannu muitten mammojen kertomuksia siitä miten on synnytys alkanu tai merkkejä siitä on tullut, alan miettii itteeni ja omia ns oireita. Tosi moni on puhunu siitä limatulpasta. "Jee! Limatulppa bongattu aamulla ku kävin vessassa!!" Ja pari päivää myöhemmin ne on sairaalassa ollu ponnistamassa muksuu maailmaan. Tosi monilla on menny noin. No mites minä? Ei sitten mitään tietoa mistää tulpasta! Moni kuvailee että se on sellanen vähä niiku skumppapullonkorkkia muistuttava tulppa. Hieman ehkä verinen ja limanen yms ja että sen kyllä huomaa jos se ulos tulee. Tosin se voi myös tulla pikkuhiljaa limana joka muistuttaa runsasta valkovuotoa tj. Mutta..eipä mulla pahemmin mitää oo ollu. Turhauttavaa! Mutta äiti sano, ettei sekää mitää sellasta huomannu ku mua odotti. Äitillä synnytys alko vissii ihan supistuksilla ja 12h myöhemmin mä olin maailmassa. Ah, ihana minä.
Ja noista supistuksista sen verran että enpä voi vieläkään varmaksi sanoa että tunnistan sellaisen jos/kun sellainen tulee. Voitteko uskoo että suoraan sanoen vituttaa! Oon tällä viikolla maanantaista torstaihin ollu joka päivä jossain, monta tuntia liikkeessä ja kävelly yms, mutta ei mitää! Ainakaa mitää, mikä ois herättäny huomiota. Kyllähän tuol muksu on mua mukiloinu joo, mutta sitä se on aina tehny. Uuuh, iihana<3 Eilen (perjantaina) olin sit koko päivän kotona ja siivosin. Pesin eteisen lattian nelinkontin pesusienen kanssa, eikä mitään. Maha se vaa otti vastaan ja polviin sattu. Sama ku olkkariin tulin ja vaihdoin sohvan paikkaa ja imuroin ja täälki pesin lattiaa, niin väsymyshän siinä tuli, mutta ei yhden yhtäkää supistusta. Mä YKSIN nostelin ja siirtelin huonekaluja, mutta ei siltikää? Meinaako tuo tulla IKINÄ ulos?!
Noh, nyt on siivoukset vissii tehty ja toivo menetetty. Pelkään pahoin että tää tulee vaan avustuksella ulos. En vaan halua että leikkaamaan joudutaan. Maanantaina ois neuvola (taas) ja sit keskiviikkona saan jo vissii soittaa Kättärille ja varata ajan yliaikaisuuskontrolliin jos Sintti siis on viel masussa. Että ehkä saan perjantaina jo tietää minkä kokonen tää on ja millä tavalla hän ulos tulee. Jännä nähä. Th:n mukaan kyseessä on ihan normaalinkokoinen vauva, mitä hän nyt käsikopelon perusteella voi sanoa. Ainaki vauvalla on voimia! Aika häröä kun tuntee miten kylkiluut liikkuu Sintin työntäessään peppuaan masussa. Hurjaa miten onki niin paljon habaa jo. Mutta, äitiinsä tulee; sitkeä sissi. Saa nähä mimmosta se arki sit on ku ollaa tutustuttu toisiimme vähä paremmin täällä ulkoisessa maailmassa. En malta odottaa!
Eikä mua kyl se synnytys pelota vieläkää. Yks juttu kyl on. En halua että kakka tulee ponnistaessa. Se pelottaa kyllä. Mut kyl siellä saa sen jonkun pistoksen persiisee että kakalla käydää ennen ku aletaa ponnistaa tj. Ja mitä noihin kivunlievityksiin tulee, niin kokeilen kyllä ilman epiduraalia. Tiedän että tulee tekee niin helevetin kipeetä, mutta kokeilen jos ilokaasulla pärjäis. Pelottaa meinaan se epiduraalin ottaminenki melkein enemmän ku ite synnytys. Oo siinä sikiöasennossa ihan paikallaan ku supistaa ja sattuu..joo niin varmaa!
Eipä kai tässä taas muuta. Jos sitä kokeilis kohta nukkumaanmenoa. Ahdistaa ja valmiiks ku tietää että herää joka kerta ku kylkee kääntää ja selällään ei voi nukkua ja mahallaan vielä vähemmän. Päikkäreitä pysyy aina välilä ottamaan, mutta aina sekää ei onnistu. Herään vähä väliä. Mutta ehkä se on sitä henkistä valmistautumista tulevia yöherätyksiä varten, niin ne neuvolassa aineki uskoo. Tiedä häntä.
Vois ottaa viel pienen palan tota itsetehtyä mutakakkua ja suunnata viltin alle Sintin kans sohvalle pötköttää..
Uneja!
Johanna ja Sintti Pirpana <3
Raskausviikko 41 on alkamassa, eikä Sintti oo tehny mitään merkkejä siitä että ois tulossa ulos lähipäivinä. Mitä ihmettä? Tosin on mulla nyt tää viikko ollu selkä aika kipeä. Siis lähinnä yläselkää pitää naksauttaa päivittäin ja alaselkää sattuu heti, jos on vähänki väärä asento. Sohvalla ku koitan makoilla oikealla kyljellä alkaa aika pian sattuu ja on pakko kallistua vähä enemmän vasemmalle kyljelle. Mutta, onks sillä oikeesti niin ihanaa tuol sisällä? Mä vaan syön ja oon ja odotan, niin toisella ei oo kiirettä ulos. Tosin, helpompaa sillä on siellä vissii. Tääl on kylmä ja julma maailma odottamassa ja täysin pimahtanut äiti.
Mä oon jutellu muitten mammojen kans joilla on kans toi laskettu aika tammikuussa. Tosi mielenkiintoista jutella ja vertailla kokemuksia ja tuntemuksia (ja tunteita). Kaikilla näköjää vähä samoja ajatuksia ku mulla. Ja pelkoja. En ole eka nainen joka yksin odottaa esikoistaan ja pelkää rikkovansa lasta heti kättelyssä tms. Tai että murehtii miten muuten pärjää yksin sen kaa 24/7. Tosin, oon aina "tienny" että musta tulee yh niin sinänsä ei pelota, on vaan vähä epätietoinen olo kun ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Onhan kyllä mun oma äiti kasvattanu mut käytännössä yksin, ja aika hyvin on pärjännyki. Oon mä sentään suht normaali. Ehkä. No ei, äiti on pärjänny niin minäki. Ja äiti on aina auttamassa. Kuten muutama läheinen ystäväki (aineki niin ovat sanoneet).
Ja onhan Sintillä isäkin. Vaikka välillä vähä sitäkin saa kyseenalaistaa. En tiedä onko se edes ostanu sitä pehmustetta tohon hoitopöytään sielt prismasta, mitä pyysin. Eipä se oo muuta ku puolet rattaista maksanu, vaikka sillo alussa puhu että yhdessä hankitaan ja hän auttaa kyllä kaikessa. Ei oo edes yhtä kertaa kysyny mitä vauva vielä tarvii. Tiedän että sillä on omat murheet yms, mutta miks lupailee jos ei pysty pitää? Tai miks ei puhu ja kerro että "Hei, mulla ei ole varaa enempää.." tai jotain. Mun on pitäny ite tehä ja hankkia kaikki. Mutta..ihan sama nyt enää. Enpä ole puhunu sen kaa tosta ku en jaksa alkaa vääntää sen kaa mistää. Mun hermoilla saan vaa tappelu aikaa ja se ei oo kivaa kellekään. Huoh!
Kun oon tuolla lukenu ja seurannu muitten mammojen kertomuksia siitä miten on synnytys alkanu tai merkkejä siitä on tullut, alan miettii itteeni ja omia ns oireita. Tosi moni on puhunu siitä limatulpasta. "Jee! Limatulppa bongattu aamulla ku kävin vessassa!!" Ja pari päivää myöhemmin ne on sairaalassa ollu ponnistamassa muksuu maailmaan. Tosi monilla on menny noin. No mites minä? Ei sitten mitään tietoa mistää tulpasta! Moni kuvailee että se on sellanen vähä niiku skumppapullonkorkkia muistuttava tulppa. Hieman ehkä verinen ja limanen yms ja että sen kyllä huomaa jos se ulos tulee. Tosin se voi myös tulla pikkuhiljaa limana joka muistuttaa runsasta valkovuotoa tj. Mutta..eipä mulla pahemmin mitää oo ollu. Turhauttavaa! Mutta äiti sano, ettei sekää mitää sellasta huomannu ku mua odotti. Äitillä synnytys alko vissii ihan supistuksilla ja 12h myöhemmin mä olin maailmassa. Ah, ihana minä.
Ja noista supistuksista sen verran että enpä voi vieläkään varmaksi sanoa että tunnistan sellaisen jos/kun sellainen tulee. Voitteko uskoo että suoraan sanoen vituttaa! Oon tällä viikolla maanantaista torstaihin ollu joka päivä jossain, monta tuntia liikkeessä ja kävelly yms, mutta ei mitää! Ainakaa mitää, mikä ois herättäny huomiota. Kyllähän tuol muksu on mua mukiloinu joo, mutta sitä se on aina tehny. Uuuh, iihana<3 Eilen (perjantaina) olin sit koko päivän kotona ja siivosin. Pesin eteisen lattian nelinkontin pesusienen kanssa, eikä mitään. Maha se vaa otti vastaan ja polviin sattu. Sama ku olkkariin tulin ja vaihdoin sohvan paikkaa ja imuroin ja täälki pesin lattiaa, niin väsymyshän siinä tuli, mutta ei yhden yhtäkää supistusta. Mä YKSIN nostelin ja siirtelin huonekaluja, mutta ei siltikää? Meinaako tuo tulla IKINÄ ulos?!
Noh, nyt on siivoukset vissii tehty ja toivo menetetty. Pelkään pahoin että tää tulee vaan avustuksella ulos. En vaan halua että leikkaamaan joudutaan. Maanantaina ois neuvola (taas) ja sit keskiviikkona saan jo vissii soittaa Kättärille ja varata ajan yliaikaisuuskontrolliin jos Sintti siis on viel masussa. Että ehkä saan perjantaina jo tietää minkä kokonen tää on ja millä tavalla hän ulos tulee. Jännä nähä. Th:n mukaan kyseessä on ihan normaalinkokoinen vauva, mitä hän nyt käsikopelon perusteella voi sanoa. Ainaki vauvalla on voimia! Aika häröä kun tuntee miten kylkiluut liikkuu Sintin työntäessään peppuaan masussa. Hurjaa miten onki niin paljon habaa jo. Mutta, äitiinsä tulee; sitkeä sissi. Saa nähä mimmosta se arki sit on ku ollaa tutustuttu toisiimme vähä paremmin täällä ulkoisessa maailmassa. En malta odottaa!
Eikä mua kyl se synnytys pelota vieläkää. Yks juttu kyl on. En halua että kakka tulee ponnistaessa. Se pelottaa kyllä. Mut kyl siellä saa sen jonkun pistoksen persiisee että kakalla käydää ennen ku aletaa ponnistaa tj. Ja mitä noihin kivunlievityksiin tulee, niin kokeilen kyllä ilman epiduraalia. Tiedän että tulee tekee niin helevetin kipeetä, mutta kokeilen jos ilokaasulla pärjäis. Pelottaa meinaan se epiduraalin ottaminenki melkein enemmän ku ite synnytys. Oo siinä sikiöasennossa ihan paikallaan ku supistaa ja sattuu..joo niin varmaa!
Eipä kai tässä taas muuta. Jos sitä kokeilis kohta nukkumaanmenoa. Ahdistaa ja valmiiks ku tietää että herää joka kerta ku kylkee kääntää ja selällään ei voi nukkua ja mahallaan vielä vähemmän. Päikkäreitä pysyy aina välilä ottamaan, mutta aina sekää ei onnistu. Herään vähä väliä. Mutta ehkä se on sitä henkistä valmistautumista tulevia yöherätyksiä varten, niin ne neuvolassa aineki uskoo. Tiedä häntä.
Vois ottaa viel pienen palan tota itsetehtyä mutakakkua ja suunnata viltin alle Sintin kans sohvalle pötköttää..
Uneja!
Johanna ja Sintti Pirpana <3
Tilaa:
Kommentit (Atom)