Vähän väsymyksestä

Mistä mä alottaisin taas.. On vaan niin paljon mistä vois puhua, mutta kun en haluis sekottaa kaikkea samaan tekstiin.. Jos mä ottaisin nyt vaikka aiheeks.. väsymys. Joo, se on hyvä. Tai siis ei se väsymys oo hyvä, mutta puheenaiheena se on aika hyvä.

Eli, tyttöni mun on nyt tänään 9 viikkooa ja 3 päivää vanha ja oi että. Mitkä viikot meillä onkaan takana. Sitä asettaa itselleen äitinä niin hirveät paineet, ettei sitä muista keskittyä olennaiseen: vauvaan. Mulla oli ainaki selkeä kuva mielessäni että vauva nukkuu omassa sängyssään ja minä omassani. Juu ei. Ykskää yö ei varmaa oo menny niin. Kyllä mä yritän pitää neidin siel pinnasängyssä ja onnistuu se aina välillä, mutta kyllä 90% ajasta jolloin hän nukkuu, niin hän nukkuu mun vieressä tissi suussa. Tai poskella. Mä oon hyväksyny tän asian vasta noin viikko takaperin. Olin lähellä hermoromahdusta ku olin niin hiton väsyny. Valitin ja itkin yksin kotona enkä tienny mitä tehä ku neiti EI NUKU! Onneks mun oma tukijoukko (ryhmä mammoja keskustelupalstoilta joita ilman en pärjäis enää) sai mut tajuamaan että ei pidä tehdä niikun muut tai niiku oletetaan että kaikki menee, vaan pitää tehä asiat niin kun miten ne itelleen ja omaan elämään sopii. Ja sillä se asia sitten selvis, neiti nukkuu yöt mun vieressä koska mun jaksaminen on tärkeintä. Jos mä oon väsyny, en jaksa panostaa vauva-arkeen ja sillo neiti ei saa tarpeeks huomiota ja rakkautta. Jos mä oon väsyny, en pysty olemaan paras äiti tyttärelleni vaikka haluaisinki.


Oon monet yöt istunu tyttö sylissä sängyn reunalla ja itkeny, ihmetelly miten mä tuun pärjää. Miten mä selviän kaikesta? Pystynkö mä tähän? Onko musta oikeesti tähän? Totuushan on niin yksinkertainen kun että Kyllä. Kyllä mä selviän ja pärjään ja pystyn tähän, koska mun on pakko. Ei mulla oo ketää auttamassa. Joo okei, ystävät ja mun äiti, mutta normaalissa vauva-arjessa mun on pärjättävä yksin. Ja niin mä pärjäänki. Tyttö hymyilee, jokeltaa jonkun verran, syö, nukkuu ja kiukkuaa kun alkaa elämä hetkellisesti tympii. Mutta helppo tuo neiti on. Kuhan saa huomiota ja tissiä niin kaikki on hyvin.

Mulla oli hetkiä, pahoja hetkiä. Heti ku neiti vähäki alko itkee, mä tunsin miten piti puristaa hampaat yhteen ja  pidättää itkua. Rukoilin ettei itkis. Aino mikä sai tytön hiljaseks oli tissi, ja sitähän mä sit hälle annoin. Ja tästä on noin kaks viikkoo. Olen vieläkin väsyny ja herkillä, mutta yöt me nukutaan paremmin, aineki vähä. Sen verran, että minä jaksan päivän loppuun asti ilman romahduksia. Ja rakkaus tätä tyttöä kohtaan antaa niin paljon voimaa että ei oo tosikaan. Se kun sä aamulla heräät ja näät tän neidin hymyn heti ensimmäiseks, se saa kyyneliin. Rakastan!

Mun pitää vaa hyväksyä se asia että mun ei oo pakko tehä mitää. Mä oon äitiys"lomalla" ja sen tarkoitushan on olla ÄITI ja siihen mä nyt pyrin. Mä menen vauvan ehdoilla ja oman jaksamisen mukaan.

Tää äitiys on parasta mun elämässä.

Puss <3